Nanomateriaalit ovat pieniä hiukkasia, joita ihmissilmä ei näe. Jokapäiväisessä elämässämme ne ovat kuitenkin läsnä sellaisissa arkisissa tuotteissa kuin elintarvikkeissa, kosmetiikassa, elektroniikassa ja lääkkeissä.
Jotkin nanomateriaalit ovat luontaisia, toiset taas syntyvät ihmisen toiminnan sivutuotteina tai niitä valmistetaan tiettyyn tarkoitukseen. Nanomateriaaleissa on monia hyödyllisiä ominaisuuksia, mutta niihin liittyvien terveysriskien osalta tiedoissamme on suuria puutteita. Siksi näitä materiaaleja on käsiteltävä erityisen varovaisesti, kunnes tutkimustietoa saadaan lisää.
Mitä nanomateriaalit ovat?
Monien yhteinen näkemys nanomateriaalin määritelmästä on, että kyse on materiaaleista, joiden sisältämien hiukkasten yksi tai useampi ulottuvuus on 1–100 nanometriä (nm). Tutustu Euroopan komission nanomateriaalin määritelmään.
Nanomateriaalit ovat jopa 10 000 kertaa ihmisen hiuksen paksuutta pienempiä. Kokonsa puolesta niitä voidaan verrata atomeihin tai molekyyleihin, ja niiden nimi tuleekin niiden pikkuruisesta rakenteesta (nanometri on miljardisosa metristä, 10–9 m). Nanomateriaalit poikkeavat samoista mutta kooltaan suuremmista materiaaleista paitsi pienen kokonsa vuoksi myös muilta fysikaalisilta ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan, kuten muodoltaan ja pinta-alaltaan.
Näiden eroavuuksien ansiosta nanomateriaalit tarjoavat uusia ja jännittäviä mahdollisuuksia muun muassa tekniikan, tieto- ja viestintäteknologian sekä lääketieteen ja lääketeollisuuden alalla ja monilla muilla aloilla. Samat piirteet, jotka antavat nanomateriaaleille niiden ainutlaatuiset ominaisuudet, aiheuttavat kuitenkin myös nanomateriaalien terveys- ja ympäristövaikutukset.
Missä nanomateriaaleja on?
Nanomateriaaleja on luontaisesti esimerkiksi tulivuorenpurkauksessa syntyvissä kaasuissa. Niitä syntyy myös sivutuotteena ihmisen toiminnassa, esimerkiksi dieselautojen pakokaasuissa tai tupakansavussa. Erityisen kiinnostavia ovat kuitenkin valmistetut nanomateriaalit. Niitä on jo hyvin monenlaisissa tuotteissa ja käyttösovelluksissa.
Joitakin tällaisia nanomateriaaleja on käytetty jo vuosikymmenten ajan, esimerkiksi synteettistä amorfista piitä muun muassa betonissa, renkaissa ja elintarvikkeissa. Osa niistä on keksitty vasta äskettäin, kuten nanotitaanidioksidi, jota käytetään UV-säteilyltä suojaavana aineena maaleissa ja aurinkovoiteissa, nanohopea, jota käytetään antimikrobisena aineena tekstiileissä ja lääkintäkäytössä, tai hiilinanoputket, joita käytetään laajasti niiden mekaanisen kestävyyden, keveyden, lämpöä haihduttavien ominaisuuksien ja sähkönjohtavuuden vuoksi sellaisiin tarkoituksiin kuin elektroniikkaan, energian varastointiin, avaruusaluksiin ja ajoneuvoihin sekä urheiluvälineisiin. Uusia nanomateriaalisukupolvia kehitetään nopeaan tahtiin, ja niiden markkinoiden odotetaan kasvavan.
Mitä terveys- ja turvallisuusongelmia nanomateriaaleihin liittyy?
Nanomateriaalin terveysvaikutuksiin liittyy merkittäviä huolenaiheita. Kehittymässä olevia ja vastikään havaittuja terveysriskejä käsittelevä tiedekomitea (SCENIHR) on todennut, että moniin valmistettuihin nanomateriaaleihin liittyy todistettavasti vaaroja terveydelle. Kaikilla nanomateriaaleilla ei kuitenkaan välttämättä ole myrkyllisiä vaikutuksia, ja tapauskohtainen lähestymistapa on välttämätön niin kauan kuin tutkimukset ovat vielä kesken.
Merkittävimmin nanomateriaalien on todettu vaikuttavan keuhkoihin, missä ne voivat aiheuttaa muun muassa tulehduksia, kudosvaurioita, arpeutumista ja kasvainten muodostumista. Haittoja voi ilmetä myös sydämessä ja verenkiertojärjestelmässä. Tietynlaiset hiilinanoputket voivat aiheuttaa samankaltaisia vaikutuksia kuin asbesti. Nanomateriaalien on myös todettu kulkeutuvan keuhkojen lisäksi muihinkin elimiin ja kudoksiin, kuten maksaan, munuaisiin, sydämeen, aivoihin, selkärankaan ja pehmytkudoksiin.
Pienen kokonsa ja suuren pinta-alansa vuoksi hiukkasmaiset nanomateriaalit jauheena voivat olla räjähdysvaarallisia, vaikka niitä vastaavat karkeat materiaalit eivät ole.
Tutustu Euroopan komission katsaukseen nanomateriaalien lajeista ja käyttötarkoituksista sekä turvallisuusnäkökohdista ja Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston kirjallisuuskatsaukseen altistumisesta nanohiukkasille työpaikoilla.
Miten nanomateriaaleille altistutaan työpaikoilla?
Työntekijät voivat joutua kosketuksiin nanomateriaalien kanssa tuotantovaiheessa. Monet muutkin työntekijät voivat kuitenkin altistua nanomateriaaleille tuotantoketjun myöhemmissä vaiheissa. Niissä työntekijät eivät välttämättä edes tiedä olevansa tekemisissä nanomateriaalien kanssa, eikä altistumisen ehkäisemiseksi siksi todennäköisesti ole ryhdytty riittäviin toimiin. Lue kirjallisuuskatsauksemme nanomateriaaleja koskevien riskien havaitsemisesta ja riskeistä tiedottamisesta työpaikalla.
Altistumista voi siis tapahtua monenlaisissa työympäristöissä, joissa nanomateriaaleja käytetään, käsitellään tai prosessoidaan ja joissa ne voivat siten kulkeutua ilman mukana hengitykseen tai iholle. Tällaisia käyttöyhteyksiä on monilla aloilla terveydenhuollosta ja laboratoriotyöstä huolto- ja rakennustyöhön.
Nanomateriaaleihin liittyvien riskien hallinta työpaikalla
Euroopan unionin työsuojelulainsäädäntöä sovelletaan myös nanomateriaaleihin, vaikka niitä ei lainsäädännössä erikseen mainitakaan. Merkittävimpiä asiaa koskevia säädöksiä ovat puitedirektiivi 89/391/ETY, kemiallisista tekijöistä annettu direktiivi 98/24/EY ja syöpäsairauden vaaraa ja perimän muutoksia aiheuttavista aineista annettu direktiivi 2004/37/EY sekä kemikaalilainsäädäntö (REACH- ja CLP-asetukset). Tämä tarkoittaa sitä, että työnantajien on arvioitava nanomateriaaleihin työssä liittyvät riskit ja hallittava ne. Jos nanomateriaalien käytöstä ei voida luopua tai niiden syntymistä ei voida estää eikä niitä voida korvata vaarattomammilla materiaaleilla tai menettelyillä, työntekijöiden altistuminen on minimoitava ehkäisevillä toimenpiteillä seuraavan etusijajärjestyksen mukaisesti:
- tekniset valvontatoimet nanomateriaalien lähteillä
- organisatoriset toimet
- viimesijaisena keinona henkilösuojaimet.
Vaikka monet kysymykset ovat vielä vailla vastausta, nanomateriaalien terveyttä ja turvallisuutta koskevat riskit aiheuttavat suurta huolta. Siksi työnantajien on yhdessä työntekijöiden kanssa noudatettava riskinhallinnassa varovaista lähestymistapaa ennaltaehkäisevien toimenpiteiden valinnassa.
Nanomateriaalien, niiden lähteiden ja altistumistasojen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Saatavilla on kuitenkin ohjeita ja työkaluja, jotka auttavat nanomateriaaleihin liittyvien riskien hallinnassa työpaikalla.
Lue Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tarkemmat ohjeet nanomateriaaleihin liittyvien riskien hallinnasta terveydenhuoltoalalla ja rakennustyössä. Myös muut organisaatiot ovat tuottaneet hyödyllisiä tiedotteita, muun muassa nanomateriaaleista rakennuksilla , huonekaluissa tai tutkimus- ja kehitystyössä.
Tietoa siitä, miten muut yritykset käsittelevät nanomateriaaleja, on saatavana hyvien käytäntöjen esimerkeistämme nanomateriaalien käsittelyssä työpaikoilla.